Ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksille!
Ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksille!
Ostoskori 0

Backstage Beauty tiimi

erja meikkaa.JPG

Erja

Yrityksen perustaja ja äiti. Työskennellyt meikkitaiteilijana vuodesta 1998 asti tehden teatteria, elokuvia, musiikkivideoita sekä omia asiakkaitaan niin kauniiksi kuin kauheiksi. Keikkailee opettajana eri meikkikouluissa Suomessa ja Espanjassa. Osallistuu kaikkiin mahdollisiin alan koulutuksiin joihin oma aika vain riittää (ja myös niihin mihin aika ei riitä), innostuu kaikesta uudesta. Tietokoneet eivät halua tehdä yhteistyötä Ellyn kanssa, eikä Elly liiemmin enää tietokoneiden.

jere.jpg

Jere

Nuori, mutta hurjan taitava ja mukaansa tempaava tuuliviiri Kajaanin murteella varustettuna. Päässyt meikkaamaan kuuluisuuksia jo ennen alalle valmistumista, nykyään jatkaa keikkaillen meikkien, maskien ja hiusten parissa ympäri Suomen (lähtee kyllä myös ulkomaille jos joku tohtii pyytää!). Vuoden 2016 maskeerauksen oppilassarjan voittaja. Palkittu useasti myös Drag- taiteilijana.

luna testeri 2.jpg

Luna

Maskeeraajan tytär, joka joutui istumaan lapsuutensa kidutettavana meikkituolissa äidin mallina. Vahingossa meni kuitenkin itse meikkikouluun vuonna 2011, ja hurahti alaan täysin kun pääsi itse tekemään. Toimii nykyään yrityksen toisena osakkaana ja tuotekouluttajana.